perjantai 18. joulukuuta 2009

Defendo kohtaa historiallisen miekkailun

19.12. lauantaina, Heracles järjestää defendon ja historiallisen miekkailun harrastajille suunnatun seminaarin veitsitaistelusta ja taistelusta veistä vastaan. Tilaisuus alkaa salillamme (Sammonkatu 18-20) klo 13.00 ja kestää noin kolme tuntia.

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita, seminaari on maksuton.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Jaakko Saksalle kultaa lukkopainikisoista

Heracles Valkeakosken Jaakko Saksa voitti kultaa 7.11.-09 Alliance Helsingin järjestämissä lukkopaini-salikisoissa sarjassa -70kg. Kilpailut olivat Jaakon ensimmäiset ja jalkoihin jäivät mm. Alliance Helsingin ja GB-Gymin ottelijat: ensimmäisen ottelun Jaakko voitti takakuristuksella ajassa 2:30 ja toisen tuomareiden päätöksellä täyden otteluajan jälkeen.

Nimityksiä Scandinavian Defendossa

Perjantai 6.11.2009, Lahti, Finland.

Seuraavat ohjaaja-arvot on jaettu ja vahvistettu virallisesti Scandinavian Defendo ydinryhmän ansioituneille ohjaajille.
Ohjaaja-arvo I.D.D.I. ( International Division of Defendo Instructors) on myönnetty seuraaville henkilöille:

ANTTI NURMI (MadMan, Turku)
JUSSI JOKINEN (Heracles Valkeakoski)
PETTERI KANTOLA (Heracles Valkeakoski)


I.D.D.I. arvon ohjaajat ovat osa kansainvälistä kehitys- ja yhteistyöryhmää, ja turvallisuusalan ammattilaisille tarkoitetun ohjaajakoulutuksen johto- ja kehitysryhmää. Nimetyt henkilöt ovat turvallisuusalan vankkoja ammattilaisia, ja yhteensä heillä on reilun 60 vuoden kamppailulajikokemus. He kouluttavat ohjaajia myös kansainvälisesti.

Ohjaaja-arvo R.A.I.D. ( Research And International Development) on myönnetty seuraaville henkilöille:

HANNU KOSKINEN (Lahden Kamppailulajikeskus)
MIKA OJANSIVU (Lahden Kamppailulajikeskus)
TÓTH LÁSZLÓ (Unkari)
MAGYAR ATTILA (Unkari)
VÉGH CSABA (Unkari)

R.A.I.D. arvon ohjaajat ovat osa kansainvälistä kehitys- ja yhteistyöryhmää. Nyt nimetyt henkilöt ovat vankan kamppailulajikokemuksen omaavia maittensa johtavia Defendo-ohjaajia. Nimetyillä viidellä henkilöllä on yhteensä 80 vuoden kamppailulajikokemus. He osallistuvat kouluttajina ohjaajakoulutuksiin.

perjantai 16. lokakuuta 2009

tiistai 13. lokakuuta 2009



perjantai 9. lokakuuta 2009

Self Defence Boot Camp - 10-11.10.2009

Aika: 10 - 11.10.2009

Lauantaina 10.10.
Osa 1 klo. 10.00 - 13.00
Tauko klo. 13.00 - 14.30
Osa 2 klo. 14.30 - 17.30

Sunnuntai 11.10.
Osa 1 klo. 10.00 - 13.00
Tauko klo. 13.00 - 14.30
Osa 2 klo. 14.30 - 17.30

YHT.12H TEHOKASTA HARJOITTELUA!

Paikka:
Turku. Transpointin vanha terminaali Elysee arenan vastapäätä Artukaistentie 9:ssä.

Ohjaajat:
Antti Nurmi
Petteri Kantola
Jussi Jokinen

Teemat ja aiheet:
Tule ja koe haastavat itsepuolustus tehtävät yli 30000m2 harjoitus kentällä niin sisällä kuin ulkonakin.
”I will survive, I will never give up”, kellon soittaminen.
- Taputtaminen: jokaisella oma kipukynnys
- Kovaa treenaaminen turvallisuus huomioituna
- Lyöntiyhdistelmät, paikalta ja liikkeestä ”tsek,tsek,tsek”
- Potkut kombinaatioita välineisiin
- Lyönti ja potku kombinaatioita välineisiin
- Clinch: alakoukkaus, kontrollointi ja hyökkääminen yläkoukkaus, kontrolli ja hyökkääminenniskasta kontrollointi. Uiminen, pummeling
- Dirtyfighting
- Sormilukot, rannelukko, otteista vapautumisia & lukkoja
- Nyppäys ja puikkaus + maahanviennit
- Luovuttaminen = uhrikäyttäytymistä. ”Superior mindset”

LUENTO
- Yhditettyjä rasti harjoitteita mm. köyden vetoa, leka / renkas harjoitteet yhdistettynä itsepuolustukseen.

Hinta ja maksu:
Maksu etukäteen 80 €. Maksu suoritetaan tilille 549409-20072909. Tilille maksu viimeistään 5.10, jolloin tiedämme varautua oikeaan määrään ruokaa.
Hinta etukäteen ilman ruokaa 65€.

Paikanpäällä maksu 80 €. HUOM! Ei sisällä ruokailua! Ei ruoka varausta.

Maksimi osallistuja määrä 60henkeä.

Maksu sisältää myös 1 kpl lämmin ruoka / päivässä, paikanpäällä.

Majoittautuminen:
- Omenahotelli
- Cumulus hotelli
- Sokos hotelli

Majoittautuminen mahdollista myös salilla. Hinta 10 €/yö.
Lisätiedustelut salimajoituksesta Antilta, antti.nurmi@madman.fi tai 040 5260415.



Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on sitova!
antti.nurmi@madman.fi tai 040 5260 415

Mukaan kannattaa varata sisä- ja ulkovaatteet. Osa harjoitteista sisällä ja osa ulkona.

HUOM! LEIRI AVOIN KAIKILLE KAMPPAILULAJIEN YSTÄVILLE!!


keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Heracles Facebookissa

Heracles näkyy aktiivisesti myös sosiaalisissa medioissa. Liity Heraclesin faniksi tästä ja pysyt kärryillä mitä tapahtuu. Sivulla myös paljon videoita harjoituksista.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Uudet sivut julkaistu

Heracles Valkeakoski on päivittänyt sivunsa. Uudet sivut toimivat blogiperiaatteella ja sisällönluomisesta on tehty entistä helpompaa. Ajankohtaiset uutiset päivittyvät sivustolle reaaliajassa ja ohjaajat ovat lupailleet myös bonus-sisältöä.

Tällä hetkellä viestien ja uutisten kommentointi on sallittu, joten sana on vapaa. Ylläpito ottaa mielellään vastaan myös kehityideoita.

Kahvakuula


Järjestämme ohjattuja kunto- / voimajumppia, jossa apuna käytetään kahvakuulaa. Kyseessä on siis vapaalla painolla tapahtuva harjoittelu, jonka tavoitteena on osallistujien lihaskunnon, kestävyyden ja koordinaatiokyvyn kehittäminen. Kuulaharjoittelu parantaa voiman lisäksi kestävyyttä, ja vähentää niska- ja selkäkipuja.Katso harjoitusajat etusivulta oikealta. Jumppaan ovat tervetulleita kaikki, osallistuminen ei siis edellytä seuran jäsenyyttä. Et tarvitse omaa kuulaa, harjoitusvälineet löytyvät Heraclesilta.

Kahvakuula (= girya ja kettlebell)

On ihmiskunnan vanhimpia kuntoiluvälineitä, joka valitettavasti oli vuosia unholassa; kiitos muodikkaampien vempeleiden. Kahvakuula on kaikessa yksinkertaisuudessaan kahvalla varustettu metallikuula. Kahvakuulaharjoittelun erinomaisuuden Suomessa oivalsivat ensimmäiseksi kamppailulajien harrastajat ja viimeaikoina siitä on tullut todellinen hitti. Kuulalla harjoittelu sopii erinomaisesti esim. maila- ja pallopelienharrastajille, kuin myös voimailijoille ja kestävyyslajien harrastajille.


Vapaaottelu - Shooto - NHB

Vapaaottelu

Vapaaottelusta on olemassa useita eri ottelumuotoja, jotka eroavat toisistaan lähinnä pistelaskussa ja erien pituudessa sekä joissain tapauksissa sallittujen tekniikoiden määrässä.

Vapaaottelu on kilpalaji, mutta sitä voi harrastaa myös kuntoilumielessä. Vaikka ottelut näyttävät hurjilta ja laji saattaa kuulostaa vaaralliselta, sitä harjoitellaan kuitenkin erittäin turvallisesti ja järkevästi, ja loukkaantumisriski harjoituksissa on minimoitu.

NHB - No Holds Barred

NHB eli "no holds barred" on yleisemmin tunnettu nimellä ultimate fighting. Kyseessä on ottelumuoto, jossa säännöt on karsittu minimiin, jolloin kaikkien pysty- ja mattotekniikoiden käyttö on mahdollista ottelutilanteessa.

Shooto

Shooto on vapaaottelumuoto, jossa on enemmän sääntöjä kuin nhb:ssä. Sääntöjen tarkoituksena on ollut saada ottelut teknisemmiksi, eli säännöissä arvostetaan, jos ottelija pyrkii lopettamaan ottelun lukolla tai kuristuksella.

Lukkopaini(submission wrestling)

Lukkopaini (submission wrestling) on painilaji, jossa yhdistyvät maahanviennit, positiopaini sekä erilaiset nivellukot ja kuristukset. Lukkopainissa hartiat eivät "kastu" kuten perinteisissä painilajeissa, joten selällään otteleminen on normaali osa lukkopainia. Laji muistuttaa teknisesti brasilialaisen jujutsun urheilumuotoa ja luo hyvän pohjan esimerkiksi vapaaottelun harrastamiseen.


Tervetuloa reippaan kamppailu-urheilun pariin!

Defendo

Peruskurssi

Kurssin tavoitteena on tehdä harrastajasta Hard target, suomeksi tämä tarkoittaa henkilöä, joka väkivaltatilanteessa osaa puolustaa itseään tehokkaasti. Kurssilla opetetaan itsepuolustuksen perustaidot ja lannistumaton asenne. Defendo sopii loistavasti niille joita ei kiinnosta tarpoa loputtomassa tekniikkaviidakossa: yhteen ongelmaan on yksi ratkaisu. Defendo on itsepuolustuslajien "junan vessa": yksinkertainen, karu ja toimiva. Näin ollen Defendo sopii loistavasti harrastajan ensimmäiseksi (ja ainoaksi) itsepuolustuslajiksi.

Peruskurssi on suunnattu tavallisille sukankuluttajille, joten ilman huippukuntoakin pärjää.

Valkeakosken Heraclesin Defendo-opetuksen korkeasta tasosta kertoo, että Suomessa olevista kolmesta I.D.D.I -kouluttajista (International Division Of Defendo Instructors)kaksi ovat Valkeakoskelta (Jussi Jokinen ja Petteri Kantola)

I.D.D.I (International Division of Defendo Instructors) tasoasteen jäsenet kouluttavat Defendoa maanlaajuisesti ja kuuluvat Defendo Alliance kehitysryhmään. I.D.D.I. ryhmän jäsenten tehtävä on kehittää Defendoa, ja varmistaa sen laadun ja korkean tason säilyminen. Ryhmä matkustaa kouluttamassa kansainvälisesti, sekä kerää tietoa eri maiden kamppailullisista ominaispiirteistä. Ryhmän jäsenet voivat viedä, Defendon kehitystä eteenpäin myös muilla tahoilla taaten Defendon laadun ja kehittymisen. Jokaisella I.D.D.I. tason omaavalla henkilöillä on erittäin vankka ammatillinen opetustausta kamppailulajeista, sekä tietotaito turvallisuusalojen eri osa-alueista.




Krav Maga


Krav Maga on nykyaikainen, monipuolinen, yksinkertainen ja suoraviivainen itsepuolustusmenetelmä. Harjoittelemamme Krav Maga on Suomen Krav Maga Liiton tyylisuunnan mukaista, jossa otetaan huomioon muunmuassa suomalainen lainsäädäntö itsepuolustustilanteissa.

Laji on alunperin israelilainen, ja kehitetty sotilaskäyttöön, mutta vuosien saatossa on kehitetty myös siviileille ja lainvalvojille soveltuvat versiot.

Menetelmässä on yhä erotettavissa kolme hieman toisistaan poikkeavaa näkökulmaa harjoittelulle: sotilaskäyttö, viranomaiskäyttö ja itsepuolustuskäyttö. Sotilaskäytön ja itsepuolustuskäytön periaatteet ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta itsepuolustuskäytössä tulee korostuneesti esille lainsäädännön huomioonottaminen.

Viranomaiskäytön lähtökohtana on myös vallitsevat säädökset voimakäytöstä. Suoritustekniikassa keskitytään enemmän hallintaotteisiin kun taas sotilas- ja itsepuolustuskäytössä lähtökohtana on vastustajan eliminointi (sotilaskäyttö) tai hyökkäyksen pysäyttäminen (itsepuolustuskäyttö).

Krav Magan toiminta-ajatus


Krav Maga perustuu hyökkäämiseen. Ajatuksena on estää hyökkääjän toiminta mahdollisimman tehokkaasti hyökkäämällä itse vastaan heti, kun se on mahdollista. Itsepuolustuksessa lainsäädäntö määrittelee fyysisen itsepuolustuksen käyttötilanteet. Lainsäädäntönäkökulma tekeekin harjoittelusta entistä kiinnostavampaa!

Krav Magan lähtökohtana on luonnollisen reagoinnin vahvistaminen siten, että henkilö kykenee äkillisessäkin tilanteessa puolustautumaan reagoimalla tilanteeseen oikein. Krav Magan tekniikat ovat sinänsä osa luonnollista reagointia erityyppisistä lähtötilanteista (istuma-asennosta, seisten, henkisesti valmiina kohtaamaan uhka, täysin yllättäen syntyvä tilanne jne…), jotka menetelmässä nivotaan yhteen vastaamalla samankaltaisiin hyökkäyksiin samankaltaisella ratkaisulla.

Krav Magan harjoittelu - itsepuolustusnäkökulma

Menetelmässä harjoitellaan miten irrottautua otteista ja kuinka torjua lyönti- sekä potkuhyökkäyksiä, jotka toimivat myöhemmin pohjana erityyppisiä aseellisia hyökkäyksiä vastaan toimimisessa. Puolustautumista harjoitellaan soveltaen samantyyppisiä ratkaisuja eri lähtökohtatilanteisiin. Krav Maga valmistaa henkilön puolustautumaan niin maassa, pystyssä, valoisassa ja pimeässä, kuin liukkaalla, pehmeällä ja kovallakin alustalla. Mitä runsaammin aikaa harjoitteluun käytetään, sen haastavampiin olosuhteisiin voidaan edetä ja huomataan kuinka sama toimintamalli pelaa!

Nykyaikaiseen itsepuolustusharjoitteluun kuuluu olennaisena osana myös viestinnän harjoittelu puheella ja keholla. Oppiminen on nopeaa, kun harjoiteltava reagointimalli (”tekniikka”) sidotaan realistiseen tilanteeseen eli ”skenaarioon”.

Harjoitukset

Harjoitukset ovat tyypillisesti 60-90 min pituisia. Harjoitus jakautuu osiin, jolloin harjoittelusta tulee mielekästä, fyysisesti järkevällä tavalla haastavaa sekä hauskaa.

Harjoituksen aloitusvaiheessa (alkuverryttely) yleensä esitellään erilaisten sykettä kohottavien harjoitteiden kautta harjoituksessa käsiteltävä aihepiiri. Samalla lihaksisto valmistetaan toimimaan ja vältetään turhia harjoittelussa syntyviä vammoja.

Aloitusvaihetta seuraa opetusvaihe, jossa opetellaan suorittamaan harjoiteltava toimintamalli. Vaiheessa esitellään kyseinen ”ongelma” ja haetaan esimerkkitilanne. Tämän jälkeen käydään läpi oikeita suorituksia vahvistamaan reaktiota.

Opetusvaiheesta siirrytään luonnollisesti harjaantumisvaiheeseen, jossa suoritukseen tuodaan realistista nopeutta.

Harjaantumisvaihetta seuraa skenaariovaihe, jossa yhdistetään fyysiseen toimintamalliin viestintä.

Lopuksi harjoitetaan fyysistä kuntoa erilaisten harjoitteiden kautta tavoitteena vahvistaa kuntoa ja jaksamista.



Asustus


Krav Magaa voidaan harjoitella ja tuleekin harjoitella siinä asussa, missä yleensä liikutaan. Harjoituksissa käytetään yleisesti SKML:n virallista harjoitteluasua, joka on valkoinen t-paita ja mustat housut. Seuroilla on vapaus ohjata asustusta kulloinkin harjoiteltavan aiheen tarpeisiin sopivaksi.

Suojukset

Krav Maga on kontaktilaji. Kontaktia ei harjoituksissa suoriteta täydellä teholla ilman riittäviä suojia. Yleisesti käytettäviä suojia ovat säärisuojat, alasuojat, hammassuojat, pääsuoja sekä avosormityyppiset hanskat. Suojien käyttäminen tekee harjoituksesta turvallista! Ei liene järkevää harjoitella itsepuolustusta, jossa rikkoo itsensä eikä pysty sen vuoksi puolustautumaan?

Harjoittelun alussa et tarvitse suojia. Voit tulla siis rauhallisin mielin harjoituksiin ja ohjaaja kertoo lisää suojien käytöstä, mitä suojia kannattaa hankkia ja mistä hankinnat voi tehdä. Useilla seuroilla on omille jäsenille tarkoitettu varustemyynti, jolloin ei tarvitse tuhlata aikaa suojien etsiskelyyn.
Kenelle Krav Maga sopii?

Krav Maga on tarkoitettu kaikille yli 18 vuotta täyttäneille puhdasmaineisille henkilöille. Krav Magan ominaispiirre on, että se mukautuu yksilön mukaan käytettäväksi välineeksi. Tällöin esim. polvivamma, joka estää joidenkin harjoitteiden tekemisen, ei muodostu kynnykseksi aloittaa Krav Maga -harrastusta. Täytyyhän sinun kyetä puolustamaan itseäsi vammasta huolimatta, eikö?

Useasti kysytään vaadittavaa kuntotasoa. Harjoitukset rakentuvat yksilöllisesti eli jokainen ”taistelee” itseään vastaan ja ryhmässä itsensä ylittäminen on helpompaa. Rohkeasti salille mukaan toimintaan ja siinä se kunto kasvaa ikään kuin huomaamatta!

Jos jäi jotain epäselvää, niin kysy ihmeessä. Alapuolelta löytyy osoite.

heracles.valkeakoski@gmail.com


Heracles Valkeakoski Ry


Yhdistys perustettiin vuoden 2003 lokakuussa Valkeakoskella. Yhdistyksen ideoi ja perusti Jussi Jokinen. Yhdistyksen tavoitteena on itsepuolustuksen ja kamppailu-urheilun korkeatasoinen valmentaminen Valkeakoskella. laji valikoimaan kuului perustettaessa Krav maga ja vapaaottelu. Tämän jälkeen mukaan ovat tulleet Defendo ja ohjatut kahvakuulajumpat. Aikaisemmin tästä kaikesta huolehti Riihimäkeläinen yhdistys Heracles ry. Perustimme oman yhdistyksen ja jätimme Riihimäkeläiset pelkästään käytännön asioiden hoidon helpottamiseksi. Teemme edelleen läheistä yhteistyötä sisarseuramme Heracles ry:n kanssa.

Valkeakosken Heracles on Suomessa varsin tunnettu korkeatasoisista ohjaajistaan, jotka osallistuvat ahkerasti jatkokoulutuksiin ja tutustuvat alan uusiin suuntauksiin ylläpitääkseen seuran korkean tason. Harrastajamme taasen tunnetaan loistavasta asenteestaan: harjoitukset tehdään tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa(joskus sormi;-))

Heracles Defence & Fightclub valkeakoski ry:n toimitilat (=harjoitussali) sijaitsevat Apiankatu 2, 37600 Valkeakoski.

Perustajajäsenet

Jussi Jokinen, Juha Höök, Petteri Kantola, Jari Mäkelä, Petri Lähdekorpi ja Petri Makkonen



 

blogger templates | Make Money Online